keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ensimmäinen soveltava työ, Henkinen voima

Syyskuun 2013 ajaksi meille annettiin hommaksi valmistaa ensimmäinen soveltava työ harjoituksen pohjalta. Työn piti olla valmis kuun loppuun mennessä. Noh, minä ehdin valmistaa kuukauden aikana kaksikin soveltavaa työtä.

Opiskelijoille jaettiin paperit, joissa oli seuraavanlaisia ohjeita soveltavan työn aikaansaamiseksi:

Hopeinen riipus
- Aihe omavalintainen
- Kivi pyöröhiottu
- Yleistä huomioitavaa riipuksessa: käytettävyys (kenelle ja millaiseen käyttötarkoitukseen),
  paino, koko, tasapaino
- Tavoitteet: omaleimainen suunnitelma, työn huolellinen toteutus (sahaukset, viilaukset, kiillotukset, juotokset, istutukset), aikataulu, työvälineiden ja laitteiden oikeanlainen käyttö, materiaalien taloudellinen käyttö, työturvallisuuden huomioiminen työskentelyssä

Suunnittele ja valmista hopeinen riipus perusharjoituksesta saamiesi taitojen pohjalta. Laadi työstäsi esityskuva valitsemallasi tekniikalla värikartongille, itsearviointi, valokuvaus ja työn esittely.

Käytä suunnitelmassasi valitsemiasi kuviointitekniikoita (esim. sahaus, erillispalojen päällejuottaminen).
Kivisarjan pohjaan sahauskuviointi.
Riipuslenkki osaksi korua (sovella em. tekniikoita).


Tästä työstä minulla ei ole luonnoksia olemassa, sillä tein ne mielessäni. Työvaihekuviakaan en näemmä ole tallentanut tietokoneelle, mutta neljä työvaihekuvaa löytyy liimattuna esityskuvastani.

Esityskuva


Korujen valmistuksessa kaikki alkaa aiheen valitsemisella. Minulle aihe tässä työssä oli heti itsestäänselvyys. Henkisyys. Spiritualismi on pitkään kiinnostanut minua ja halusin tämän mielenkiinnon kohteeni tuoda esille korussa. Korun käyttäjänä olisi tekijä itse. Aiheena henkisyys on melkoisen laaja, joten minun piti valita, mitkä seikat tulisivat korussani eniten esille tästä aiheesta, eli mistä seikoista koruni muodostuisi, mitä haluan korulla kertoa muille.

Asioita tuli mieleen melko paljon, joten päätin tehdä listan niistä, ja sitten alkaisin karsimaan epäsopivia seikkoja pois. Pienen pohdintahetken jälkeen päädyin seuraavanlaisiin asioihin, jotka korussa toisin esille: Elämänviisaus, henkisellä tasolla voimakkaita energioita sisältävät värit, rakkaus, henkinen voima, lempivärini, aiheeseen sopiva kivi, herkkyys, intuitio, erilaisuus.

Seuraavaksi aloin suunnitella korun ulkonäköä. Tiesin, että tulen tekemään jonkin verran arkikäyttöön sopivia henkisiä koruja, joten tästä halusin juhlakorun. Se ei saisi olla monimutkainen, vaan yksinkertaisen kaunis ja herkkä kokonaisuus, mutta joka silti toimii varmana katseenvangitsijana. Klassisen pyöreä muoto kiehtoi ja toi mieleen henkisellä tasolla sielun, mutta se tuntui silti liian yksinkertaiselta jo ja ehkä jopa naiivilta vaihtoehdolta korun muodoksi. Ovaali sopisi korun tyyliin paremmin, joten valitsin sen.

Ennen suunnittelutyön jatkamista valitsin kiven. Olin hamstrannut itselleni kiviä sekä opettajilta, että kokeneemmilta opiskelijoilta, ja niitä oli kerääntynyt työkalupakkiini hyvä kokoelma. Kivelle asetin tietyt vaatimukset: sen piti ennenkaikkea olla pyöröhiottu, koska sitä vaadittiin ohjelappusessa. No se karsi jo puolet kivistäni pois. Halusin kiven olevan värikylläinen, sellainen, jossa olisi muutamia eri värivivahteita. Yksivärinen kivi olisi liian tylsä, eikä sopisi korun luonteeseen. Siinä piti olla lempivärisävyni, mutta jos juuri sellaista ei löytyisi, niin lähelle ainakin olisi hyvä päästä. Kiven pitäisi antaa käyttäjälle ja korua katsovalle ajatus henkisestä viisaudesta ja siinä piilevästä voimasta. Päädyin valitsemaan värjätyn jaspiksen. Hieman harmitti, kun kivi oli käsitelty, mutta ei voi mitään. Se oli silti ihana ja juuri sopiva korun kaunistajaksi. Henkisesti voimakkaimpana värinä pidetään violettia. Valitsemassani jaspiksessa on violetin ja roosan sävyjä ja sivusuunnassa halki kiven kulkee vaalea, epäsymmetrinen raita. Kivi on myös muodoltaan epäsymmetrinen. Ulkonäöltään kivi on hauska. Siinä on ikäänkuin salama, joka osuessaan kohteeseensa purkautuu ja levittää sähköisen energiansa ympärilleen. Tämä siis sopii paremmin kuin hyvin kuvaamaan sitä henkistä voimaa.

Kiven ympärille aloin hahmotella korua. Ovaali muoto sopi siihen nätisti. Koska kivessä oli katseltavaa tarpeeksi, en halunnut korupintaan sitten mitään erikoisempaa tehostetta. Pitihän kuitenkin pysyä siinä yksinkertaisuudessa. Materiaalina käyttäisin sterling-hopeaa. Suunnittelin hopeariipusharjoituksen kaltaisen riipuksen. Koska halusin erilaisuutta mukaan ja samalla myös herkkyyttä, piti riipukseen saada sitten jotakin tämänkaltaista. Hopea ei tekisi työtä mitenkään muista eroavaksi. Aikani pohdittuani tätä, alkoi turhauttaa. Ei tullut oikein ideoita mieleen. Kävin listani läpi ja siellä luki avainsanojen joukossa intuitio. Ei sekään auttanut. Sitten kun annoin hetken vain olla ja lakkasin miettimästä riipustyötä, tuli yhtäkkiä päähän ajatus käsityöharrastuksen yhdistämisestä riipukseen.

Erilaisuutta saisin takuuvarmasti keinolla, jota alalla ei yleensä käytetä: yhdistäisin lankaa hopeatyöhön. Virkkaamalla jonkin korun osan, tekisin siitä uniikin. Suunnittelin lankahörhellystä koko riipuksen ympäri. Tämä tekisi työstä omaleimaisen.

Ryhdyin valmistamaan riipusta. Ensimmäiseksi piti sulattaa hieman matskua.


kurkistusreikä

Sulatus meni muuten hyvin, mutta kaatovaiheessa tuli pieni katko, joka ilmenee tuollaisena reikänä ja repeämänä valmiissa levyssä. Tästä sai kuitenkin valssattua ihan kohtuuhyvää levymatskua. 0,8mm levystä sahasin ovaalin muotoisen, noin 4mm leveän riipuspohjan, jonka hehkutin ja tunkin päällä taoin puolipyöreäksi. Viilasin pinnan tasaiseksi ja filssasin sen 240 ja 1200 papereilla.

Kivi-istukkaa varten valssasin 0,6mm levynpalan, josta sahailin reunan ja pohja-aihion. Istukan reunaan varasin hyvin korkeutta, sillä istukka tulisi hieman uppoamaan riipuksen nurjalle puolelle. Korkeutta reunalle tuli nelisen milliä. Juotin reunan ja naputtelin sen kivelle sopivaksi. Tähän meni hieman odotettua kauemmin aikaa, koska kiven epäsymmetrisyys. Kun kivi mahtui ongelmitta reunansa sisään, jätin sen odottamaan myöhempää käsittelyä ja siirryin kivi-istukan pohjan kuviointiin. Ohjeissa käskettiin tehdä kuvioidut valoaukot, joten mietin hetken, millainen valoaukko sopisi riipukselle. Halusin rakkauden esiintyvän korussa, ja mikäs sen paremmin rakkautta kuvaa kuin se tavanomainen sydänkuvio. Piirsin ison sydämen pohjaan ja sahasin sen auki. Tämän jälkeen juotin tasoittamani reuna-aihion pohjan päälle, sahasin ylimääräisen materiaalin pois, viilasin ja filssasin istukan. Sitten piirsin istukan ääriviivat riipuspohjan keskelle ja sahasin aukon istukkaa varten. Viilailin reunat ja välillä sovittelin istukkaa reikään ja hetken viilailtuani reikää isommaksi, sain istukan lopulta mahtumaan siihen. Juotos onnistui ilman hienpisaraakaan, eikä rakojakaan jäänyt ulkopuolelle. Viilasin ylimääräistä korkeutta pois ja innostuinkin viilaamaan melko reippaasti. Onneksi siihen sentään jäi sen verran reunaa, että kiven sai pysymään sen puristuksessa kiinni. Tämän onnettoman reunan viilasin vielä ohuemmaksi, jotta metallin saisi taipumaan helpommin istutustyön aikana kiven ympärille.

Seuraavaksi hain opettajalta valmiin, ohuen renkaan ja juotin sen kiinni riipuksen yläosaan.
Sitten piti tehdä riipuslenkki. Ohjeiden mukaan sen oli hyvä olla osa riipusta. Nojaa.. päätin tehdä ihan tavallisen, mitäänsanomattoman riipuslenkin, joka tavallaan sopi riipuspohjan kanssa yhteen. Tätä varten otin kätköistäni ohuempaa levymatskua, muistaakseni 0,4mm vahvuista, ja piirsin sen pintaan n.10mm pitkän soiron, jonka keskiosa oli 3,5mm leveä ja kapeni päitä kohti mentäessä. Toinen päistä oli vielä toista kapeampi. Sahasin soiron, hehkutin sen, leimasin ja muotoilin pyöröpihtejä ja lattapihtejä apunakäyttäen. Taivutin riipuslenkin kapeamman pään kohti nurjaa puolta ja pujotin sen ohuen renkaan varaan. Kokeilin riipuslenkin liikkuvuutta ja hieman se oli jäykkä. Taivutin riipuslenkkiä suoremmaksi ja kokeilin uudelleen. Nyt se liikkui jo paremmin, muttei liikaa. Sitten tuli vastaan monien aloittelijoiden kauhistus, riipuslenkin juottaminen. Siinä nimittäin tahtoo sulaa nopeasti se pikkuinen rengas, jonka varassa riipus riipuslenkkeineen roikkuu. Tätä piti varoa. Sain taiteiltua riipuslenkin haluamaani asentoon, jossa ei renkaaseen aiheutuisi liikaa haittaa lämmön vaikutuksista. Juotos onnistui hienosti. Ei muuta kuin työ happoon ja sitten viilaamaan ylimääräisiä jälkiä pois.

Sitten piti miettiä, miten saisin yhdistetyksi lankaa työhön. Pitsille piti tehdä jonkinlainen kehä, jonka ympärille sen voisi virkata. Kun lankaa olisi koko kehän ympärillä, se reunustaisi samalla koko riipusta. Kehän olisi hyvä olla irti riipuspohjasta, että keskuskivi korostuisi. Minulla oli vielä jäljellä jämiä 0,8mm levystä. Piirsin tähän ovaalin muodon ja sen sisään pienemmän samanlaisen muodon ja sahasin kehän. Aikaansaadulle kehälle tuli viilausten jälkeen leveyttä nelisen milliä. Seuraava vaihe kulutti hieman enemmän aivosoluja miettimiseen. Piti saada kehä koholle riipuksesta niin, että sen ympärille voisi virkata pitsin. Kehä piti juottaa jonkinsortin tappien varaan. Tärkeää oli, että kehä oli tarpeeksi koholla, jotta sen ja riipuksen välistä mahtuisi virkkuukoukku. 
Porasin ensimmäiseksi kehään millisellä poranterällä neljä reikää tappeja varten. Seuraavaksi hain opettajilta millistä valmislankaa pienen pätkän, josta tekisin tapit. Tapeille varasin pituutta 4,8mm. Sahasin ne ja viilasin määrämittaan. Hieman piti tappien toista päätä viilata neulaviilalla ohuemmaksi, että ne mahtuivat rei´istä. Juotin tapit reikiinsä. Tämän reikäsysteemin tein siksi, että tapit olisivat varmasti suorassa työssä. Yhtä tappia lämmitin liikaa ja se meni hieman vinoon, muttei se näy valmiista työstä, sillä pitsi peittää kehän tappeineen. Seuraavaksi juotin tapillisen kehikon kiinni riipuspohjaan pihtilankaa apunakäyttäen. Lämmitin työtä ihan liikaa, sillä ohut hopeakehä lähti vahingossa skrymppaantumaan yläosastaan. Tätä en kuitenkaan korjannut, sillä tiesin vahingon peittyvän langan alle.

Sitten piti istuttaa kivi. Tämä hoitui perus umpi-istutuksella. Viilailin isoimpia kolhuja työstä pois, filssasin kahdella eri karkeudella sen ja kiillotin työn. Kiillotus olisi voinut mennä paremminkin, mutta annoin kuitenkin olla.

Kun kaikki juotostyöt, filssaukset ja kiillotukset oli tehty, niin etsin käsiini äidin lankavarastosta kauniin vaalean violetin virkkauslangan ja aloin virkata ketjusilmukkajonoa kokeeksi kehään. Koukku mahtui koukkaamaan kehän alapuolelta hyvin ja lankakin kulki työssä ongelmitta. Tein ketjusilmukkajonoja, jotka yhdistin aina yhdellä isolla silmukalla pitsikehään. Tein jonoja melko monta, niin että riipus näytti lopulta edestäpäin katsottuna tiheäterälehtiseltä kukalta. Tämän jälkeen päättelin virkkuutyön ja riipustyö oli valmis.

Kuvasin valmiin riipuksen, valitsin vaalean violetin värikartongin, jolle piirsin värikynillä kuvan riipuksesta ja kirjoitin sen alle tietoja työstä. Liimasin kartonkiin myös muutaman työvaihekuvan selventämään työprosessia.

Itsearvioinnissa en antanut oikein itselleni armoa. Työ ei ollut lähelläkään täydellistä, niin kuin korun pitäisi olla. Tämä riipus oli juuri ja juuri mielestäni hyväksi luokiteltava kyhäelmä. Herkkä ja kaunis siitä tuli loppupeleissä, niin kuin oli ajatuskin, mutta ehkä se pitsikehä vain vaivasi ongelmineen mieltä. Plus sitten vielä sekin, että unohdin tyystin kaunistella riipuksen taustapuolen ennen pitsikehän juottamista. Se jäi ikävän näköiseksi. No, lohduttaa sentään se, että se on työn nurja puoli, ei kukaan halua katsella korua kauheasti nurjalta puolelta. Eniten naarmuja nurjaan puoleen teki virkkuukoukku.

Koru on tasapainossa, eli riipuslenkki on oikealla kohdalla, riipus on kevyt (vain 7g) ja erikoinen ulkonäöltään. Kiire ei tullut missään vaiheessa, enkä muutenkaan stressannut tämän työn kanssa missään vaiheessa pahemmin. Kokonaisuutena oli helppo homma, ja ehkä toisin tekisin tuon pitsikehän ja kiinnittäisin huomiota enemmän pintojen viimeistelyyn. Tein riipuksen oikeanlaisilla työmenetelmillä, ja materiaalia kulutin aika vähän, joten hävikkiä ei paljoa syntynyt. Jos joitakin hieman mietityttää korun puhtaanapysyminen, niin myönnän, etten ollut sitä seikkaa miettinyt lainkaan työtä tehdessäni. Tottakai lanka likaantuu käytössä, mutta niinhän koruille yleensäkin tapahtuu, kun niitä käytetään, eli ne likaantuvat. Joku kysyi kerran, että miten on tuon puhtaanapidon laita. Itse ihmettelin, kun hän ehdotti, että lanka olisi hyvä saada irti työstä, mutta miksi ihmeessä? Yhtälailla korun lankoineen voi pestä, kuin minkä tahansa muunkin korun, ei se vaadi mitään osien irroittamista.. höh, ihme ehdotuksia. Hopeaosat voi kiillottaa, kunhan langat suojaa jotenkin, mutta vaikka ne nyt mustiksi muuttuisi kiillotettaessa, niin yhä edelleen korun voi pestä. :)

Tästä hommasta opin sen, että hyvin suunniteltu työ on puoliksi tehty. Pitää paikkansa. Tähän loppuun vielä hieman kuvia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti